27.6.2007

Sateen tauottua

Kertakaikkiaan veret seisauttava peli. Kuten aikaisemminkin on todettu, on tauolla varsin suuri ja yllättäväkin merkitys pelin kulkuun. Niin kävi nytkin. Vaikka miesten joukkue oli hädin tuskin avannut pistetilinsä tauolle siirryttäessä, olivat molemmat joukkueet yhden pisteen päässä voitosta viimeisellä heittokierroksella.

Vaikka Päiväkallion joukkue oli tuottanut Pariisilaisvahvistuksen, ei tästä ollut mainittavaa hyötyä pelissä. Viihtyi paremmin kiipeilytelineessä.



Koko päivän jatkunut sade taukosi illaksi, mutta pelikentällä oli muutamia vesiesteitä.



Ja muitakin esteitä oli peliä hidastamassa. Tästä päästiin tukevalla syliotteella.



Tauolle siirryttiin tilanteessa 8-1.
Eväinä tauolla oli suolakaloja, juustokierteitä, Espanjalaista ilmakuivattua kinkkua ja makkaraa, Doris-keksejä, Pirkka-pillimehua (vadelma), Kopparberg- ja Upcider -siideriä ja Cruzcampo-olutta. Makkara herätti ihmetystä ja ansiotonta hyljeksintää, lähinnä ulkomuotonsa johdosta, ja etenkin nuoremman polven taholta.



Nous:
Annika, Mia, Maria, Kukka
lopputulos: 15 (8)

Eux:
Mikko, Teppo, Onni, Anton
lopputulos: 14 (1)

11.6.2007

Testitilaus

Markettikuulat ovat ihan jees. Mutta mitenköhän mahtaa toimia "oikeat" petanque-kuulat? Aikoinaan ranskanmaalta ostetun JB-petanquen setin (700 gr, 75 mm) lisäksi Päiväkallion joukkue teki tilauksen netissä.


petanqueshop.com

Tilauksessa JB-petanquen kuulat 110 Evolution (pehmeä, 710 gr, 73 mm) ja TC Evolution (kova, 740 gr, 73 mm). Ja lisäksi kokoontaitettava rengas ettei tarvitse enää kengänkärjillä kaapia rinkuloita maahan.

Jos kokemukset verkkokaupan toimitusvarmuudesta ovat hyvät, kerrotaan siitä luonnollisestikin muille kyläpetankkeilijoille.

5.6.2007

Marqués de Monistrol

Kesän ensimmäisessä ottelussa yritettiin aluksi pelata virallisten trippeli-sääntöjen mukaan. Koska ensimmäisen kierroksen jälkeen esitettiin kritiikkiä siitä, että kuulien tunnistamisen johdosta on kovin vaikea taktikoida, päädyttiin puolittamaan ensimmäisen kierroksen pisteet, ja jatkettiin viimekesäisen kyläpetankkisääntömallin mukaan. Eli yksi kuula per heittäjä.



Tauolle siirryttiin tilanteessa 8-2.
Eväinä tauolla oli Trip- ja Grandi-pillimehua, sekamehua, viinirypäleitä, suklaatäytteisiä vohvelirullia, herkullisia pikkuleipiä ja Marqués de Monistrol Reserva Privada -kuohuviiniä.

Pelissä todistettiin kahdesti kierroksen koko pistesaaliin kahmimiset. Kerran kummankin joukkueen kohdalla.



Nous:
Mikko, Teppo, Onni
lopputulos 15 (8)

Eux:
Annika, Maria, Kukka, Anna
lopputulos 10 (2)

4.6.2007

Sannaisten kyläpetankkisäännöt

Säännöt noudattavat pääpiirteittäin virallisia Petanque-sääntöjä. Sannaisten kyläpetankkisäännöissä on kuitenkin omat joukkueiden kokoa, pistelaskua ja taukoja koskevia sääntöjä ja ohjeita.
  1. Varustaudu peliin sopivilla eväillä
  2. Joukkueiden koko riippuu saapuvilla olevien osallistujien määrästä. Pääsääntöisesti joukkueen jokaisella jäsenellä on yksi kuula. Mikäli joukkueet ovat epätasaiset, on kuulien määrä kuitenkin joukkueilla sama.
  3. Heittovuoroissa ja pistelaskussa noudatetaan virallisia Petanque-sääntöjä.
  4. Heittovuoron määräämiseksi pelin aikana kuulien etäisyys snadista arvioidaan silmämääräisesti. Vain pistelaskun yhteydessä suoritetaan etäisyyksien mittaus mittavälineellä.
  5. Tauolle siirrytään, kun jompi kumpi joukkue saavuttaa 8 pisteen rajan.
  6. Tauko on niin pitkä, että eväistä ehditään rauhassa nauttia.
  7. Pelin voittaa se joukkue, joka ensiksi saavuttaa 15 pisteen rajan.